IMD International Search Groupin vuosikokous Helsingissä 23.–25.4.
03.06.2009
Kansainvälisen yhteistyöverkostomme, IMD international Search Groupin jäsenmaat kokoontuivat kauniin keväisessä Helsingissä huhtikuun lopulla. Edustettuina olivat lähes kaikki 25 jäsenmaata ja yhteensä paikalla oli yli 30 partneria eri maista.
Pääosassa kolmipäiväisessä kokouksessa oli
- toiminnan kehittäminen ja yhteisten asiakkaiden entistä parempi palvelu
- yhtenäisten prosessien ja palvelun tason kehittäminen
- uusien ideoiden ja toimintamallien jakaminen.
Torstai-iltapäivänä IMS Talent isännöi cocktail-tilaisuutta, johon osallistui myös kansainvälisesti toimivien asiakasyritystemme henkilöstöjohtoa.
IMD-kokouksessa valitaan perinteisesti myös "Member of the Year". Tänä vuonna palkinnon sai Unkari. IMS Talent tuli kisassa kunniakkaasti toiseksi.
"IMD International Search Groupin vahvuus perustuu tinkimättömään asiakasfokukseen ja kykyyn ratkaista asiakkaan tarve sekä tiiviiseen yhteistyöhön ja luottamukseen eri maanosissa ja maissa toimivien partneriyritysten kesken", totesi IMD:n President Albert Hiribarrondo.




Takaisin